Kirjavia sivuvaikutuksia

Tässä blogissa kehutaan ja vinkataan hyvää suomenkielistä nykykirjallisuutta. Lyhyesti, etteivät kehut ala haista. Lisäksi kuvataan teosten oivallisia sivuvaikutuksia.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kun kaikki on mennyt



Texasilainen John Williams omisti elämänsä kirjallisuudelle. Hän kouluttautui tohtoriksi, opetti Denverin yliopistossa luovaa kirjoittamista ja kuoli tietämättä, että hänen alkujaan vähälle huomiolle jääneet 60-lukulaiset romaaninsa saavuttaisivat suosionsa seuraavalla vuosituhannella. Tuotannossaan hän antaa äänen vaatimattomille miehille, Stonerissa elämänsä ehtoopuolelle ehtineelle kirjallisuuden professorille ja Butcher’s Crossingissa uskaliaalle biisonijahtiin lähtevälle nuorukaiselle. Stonerissa eletään 1900-luvun alkua yliopistomaailmassa, ja Butcher’s Crossing on puolestaan 1870-luvun Coloradoon sijoittuva perinteikäs lännentarina. Teokset ovat keskenään täysin erilaiset, mutta Williams tekee suuren vaikutuksen niin henkilöidensä mielenliikkeiden kuin luonnon kuvaajana. Miehet elävät ympäristön paineiden alla ja luonnon armoilla, ja tapahtuminen kirjoissa on vääjäämätöntä. Kerronta on viipyilevää, ja jokaisella pienelläkin säikeellä on merkityksensä. Kirjojen pohjavire on surumielinen, mutta juuri se tekee tarinoista sanoinkuvaamattoman koskettavia. Olisi mahdotonta suositella vain toista teoksista, sillä molemmat ovat hienoja taidonnäytteitä omalla tavallaan ja siksi lukijansa ansainneet. Ilkka Rekiaron suomennosjälki ei ole pelkästään viimeisen päälle hiottua, vaan valovoimainen ilmaisu koskettaa siinä missä tarinoiden ihmiskohtalotkin. Pakko kuitenkin sanoa pieni varoituksen sananen Butcher’s Crossingista: sekä takakannessa että esipuheessa paljastetaan tarinan keskeinen käännekohta, joten ne kannattaa lukea vasta aivan lopuksi.

Sivuvaikutus: Tarinat ovat niin hienoja, että kirjoja ei tee mieli hypistellä vaan rutistaa.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ruuhkaa takapenkillä


Aikoinaan, kun ihka ensimmäinen Neropatin päiväkirja oli ilmestymässä suomeksi, me joiden piti keksiä tälle sarjakuvaromaanisarjalle nimi olimme lirissä. Tuolle kansikuvassakin näkyvälle peräpenkin pallopäälle ei meinannut löytyä tarpeeksi iskevää ja kuvaavaa suomenkielistä nimeä sitten millään. Kunnes eräänä päivänä kirjan kustannustoimittaja pölähti toimistolle juoksujalkaa ja iloitsi: "Neropatti, se se on!" Gregillä, neropatilla, sekä muulla Heffleyn poppoolla on heilläkin tapana joutua milloin mihinkin liriin. Sarjassa kirjailija ja sarjakuvataiteilija Jeff Kinney kuvaa lapsiperheen arkea ymmärtävästi ja hersyvän sydämellisesti. Kuvat ja teksti istuvat saumattomasti yhteen. Suosittu yhdeksänteen osaan ehtinyt kirjasarja sopii luettavaksi monen ikäisille, ja lukiessa naurulihakset saavat kyytiä. Reissussa rähjääntyy -kirjan on suomentanut kukas muukaan kuin kekseliäs kielihassuttelija Marja Helanen.

Sivuvaikutus: Alkaa viljellä bappelsiinihuumoria. 

Maailma pyörän selässä


Maailmankiertäjät ovat oma ihmislajinsa, ehdottomasti erään sortin hulluja. He päätyvät usein kiertämään maailmaa vuosikausiksi vahingossa, yhden tai useamman sattumuksen seurauksena. Ja mikä omituisinta, yleensä vuosia kestäneet matkat päättyvät yhtä äkkiä kuin alkavatkin. Siihen väliin mahtuu kuitenkin paljon elämää ja kohtaamisia monella mantereella ja monissa maissa. Jukka Salmisen matkakirja on mukavan arkisesti kirjoitettu, ja se antaa realistisen kuvan maailmanympäripyöräilijän kokemuksista. Lukiessa tsemppaa mielessään ja toivoo, että polkijan kunto ja pääkoppa kestää. Sellaiselle, joka ei itse paljon matkusta, kirja antaa varmasti runsaasti tietoa ja elämyksiä, ja maailmankiertäjänä sitä myhäilee, että onneksi meitä hulluja on muitakin.

Sivuvaikutus: Tekee mieli hankkia parempi pyörä, jolla polkee pitemmälle.      



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tapaammehan, Sei


Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on kirja jolla on sielu. Sen lukeminen häikäisi ja pakahdutti – ja aiheutti sydämentykytystä. Luin kirjan jo yli vuosi sitten, mutta vähän väliä ikävöin takaisin sen tunnelmaan ja maailmaan. Teos on viipyilevä, vaiheikas ja intohimoinen tutkimusmatka Japaniin ja samalla kunnianosoitus kauan sitten eläneelle salaperäiselle naiselle, Seille. Myös kirjan kansi on ihmeellisen ihana. Yhdellä lukukerralla en saanut kirjasta tarpeekseni vaan haluan lukea sen vielä monta kertaa uudestaan.

Sivuvaikutus: Tahtoisi tavata Sein.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kuonaiset mielet


Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa -romaania ei uskoisi esikoiseksi, niin vaikuttava se on. Kaikesta näkee että sitä on työstetty pitkään ja pieteetillä. Voimakas tarina tunkeutuu ihon alle eikä liukene mielestä kun kirjan sulkee. Puhdas rikosromaani teos ei ole, vaikka käsittelee niinkin rankkaa aihetta kuin perhesurmia, mutta lukiessa on koko ajan karvat pystyssä. Tarinan psykologinen kehikko on mielenkiintoisesti rakennettu, ja vaikka muut henkilöhahmot pysyvät aika lailla samana, päähenkilöstä paljastuu vähä vähältä uusia puolia. Mutta toisin kuin henkilöhahmojen mieli, Hiltusen kerronta ei horju. Teos kurkottaa moneen suuntaan ja pohtii piinaavaa aihettaan tarkkanäköisesti. Jos kirjailija on oivaltavan sanastonsa ja nimistönsä mittainen mies, hänen täytyy olla jättiläinen.

Sivuvaikutus: Tuntee olonsa saksituksi mutta samalla puhdistuneeksi.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Librarten naiset


Mamen Sánchezin On ilo juoda teetä kanssasi -romaanissa on kosolti vanhan ajan charmia. Espanjaan sijoittuvassa tarinassa naiset – tarkemmin sanottuna viisi Librarte-kirjallisuuslehden työntekijää ynnä yksi isoäiti – panevat tuulemaan. Selvitettävänä on niin lehden lakkautusuhka, rikosvyyhti kuin liuta parisuhdepulmiakin. Koska harvalla henkilöhahmoista on puhtaat purut teepussissa, lukijana saa seurata hahmojen keskinäistä keplottelua ja juoruilua nenä kiinni kirjassa. Kirjailija hallitsee vauhdikkaan juonenkuljetuksen ja liioitellut sanakäänteet, eikä kommelluksia ja yllätyksiä puutu. Satu Ekmanin suomennos on niin hurmaava, että taidanpa jemmata valikoituja ilmaisuja hunajapurkkiin odottelemaan tulevia makoisia teehetkiä.

Sivuvaikutus: Jää lämmittelemään tarinan hehkuun vielä pitkään senkin jälkeen kun on jo laskenut kirjan käsistään.   


torstai 29. lokakuuta 2015

Talven paino


Kun avaa Eowyn Iveyn Lumilapsen, astuu satuun. 1920-luvun Alaskassa ympäröivän luonnon maagisuus on käsinkosketeltavaa ja arjessa selviäminen kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Talvi kinostuu ihmismieliin, eikä pakkasenpuremilta välty kukaan. Kaikkialla levittäytyvä lumi muuttaa jatkuvasti muotoaan. Se on yksi kirjan vahvoista päähenkilöistä siinä missä ihmishahmotkin. Lumi antaa ja ottaa, näyttää ja piilottaa. Kirjan teemana on lapsettomuus, eikä tule mieleen toista teosta, jossa aihetta käsiteltäisiin yhtä herkästi ja osoittelematta. Tarina on julmimmillaankin kaunis, niin surullisen ja mykistävän kaunis. Marja Helasen käännös on yksi hienoimpia koskaan lukemiani.

Sivuvaikutus: Jää koukkuun kirjailijan blogin postikorttimaisemiin ja hurmaavaan arkikuvaukseen. lettersfromalaska.wordpress.com

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Niin paljon kuuluu kohtaloon


Siitä lähtien kun jotakuinkin viiden vanhana matkustin äidin kanssa silloiseen Neuvostoliittoon ja vietimme yhden illan Moskovan sirkuksessa, akrobaattien, klovnien, kesytettyjen villieläinten ynnä muiden omituisten otusten kiertävä koti on tarkoittanut minulle jotain todella taianomaista. Tosin Moskovan-kokemuksen jälkeen mikään toinen sirkus ei sykähdyttänyt samalla tavoin – ei ennen kuin luin kirjan Vettä elefanteille (suomennos Anna-Maija Viitasen). Tarinaa ahmiessa lapsena koettu sirkuselämys heräsi uudelleen eloon. Kirja on pysäyttävän kiehtova kuvaus sirkusyhteisön elämästä 1930-luvun Yhdysvalloissa, hengästyttävä seikkailu ja tunteiden trapetsi. Ja mikä hämmästyttävintä, myös kirjasta tehdyssä elokuvassa on samaa lumovoimaa. Lämpimästi suosittelen siis kumpaistakin, samoin Sara Gruenin muuhun tuotantoon tutustumista!

Sivuvaikutus: Kuvittelee elävänsä sirkusyhteisössä, vaikkei osaa jongleerata, ja pellenkin tekee itsestään vain joskus tahtomattaan.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Helppoa ei olekaan


Eppu Nuotion ties kuinka mones romaani on viltinlämmin rakkausryöppy. Kuulin että juuri päättyneillä kirjamessuilla kirjailija oli puhumassa rakkaudesta, ja siitä kirjoittamisen hän myös taitaa. Haastatteluita en päässyt kuulemaan, mutta onnekseni tapasin kirjailijan viime kesänä Berliinissä ja sain kuulla miten tämä tarina syntyi ja eli ennen kuin tuli kirjaksi. Mutta minä rakastan sinua on aikuinen ja koskettava, täynnä ymmärrystä ja elämän makuja. Lukiessa lauseet puhuvat ja puhuttelevat. Kirjan nimessä pidän erityisesti mutta-sanasta, sillä aina kaikessa on se mutta, hyvässä tai pahassa. Tykästyin ikihyviksi. 

Sivuvaikutukset: Alkaa kaivata Turkuun ja haluaa tulla keski-ikäiseksi ennen aikojaan.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Erilainen kaapistatulo


Romain Puértolasin (hyväntuulinen suomennos Taina Helkamon) hullunkurisella seikkailutarinalla ei ole mitään tekemistä räävittömän kanssa, vaikka kustantajan esittelyssä niin sanotaan. Se ei ole rivo eikä loukkaava, vaikka muutaman eri kansalaisuuden karikatyyrihahmoilla pelleileekin. Päinvastoin, epäonnisen ja sittemmin onnellisen fakiirin matka Euroopan kaupungeissa ja vähän niiden ulkopuolellakin avaa silmät näkemään asioita uudesta vinkkelistä ja lämmittää toivonkipinöillään. Näennäisestä kepeydestään huolimatta tarina kertoo jostain perin inhimillisestä: ihmisten halusta auttaa ja ymmärtää toisiaan, vaikka kovin erilaisista taustoista olisivatkin.   

Sivuvaikutus: Alkaa haaveilla kuumailmapallomatkasta.