Texasilainen John Williams omisti elämänsä kirjallisuudelle. Hän
kouluttautui tohtoriksi, opetti Denverin yliopistossa luovaa kirjoittamista ja
kuoli tietämättä, että hänen alkujaan vähälle huomiolle jääneet 60-lukulaiset romaaninsa saavuttaisivat suosionsa seuraavalla
vuosituhannella. Tuotannossaan hän antaa äänen vaatimattomille miehille, Stonerissa elämänsä ehtoopuolelle
ehtineelle kirjallisuuden professorille ja Butcher’s
Crossingissa uskaliaalle biisonijahtiin lähtevälle nuorukaiselle.
Stonerissa eletään 1900-luvun alkua yliopistomaailmassa, ja Butcher’s Crossing
on puolestaan 1870-luvun Coloradoon sijoittuva perinteikäs lännentarina. Teokset ovat
keskenään täysin erilaiset, mutta Williams tekee suuren vaikutuksen niin
henkilöidensä mielenliikkeiden kuin luonnon kuvaajana. Miehet elävät ympäristön
paineiden alla ja luonnon armoilla, ja tapahtuminen kirjoissa on vääjäämätöntä.
Kerronta on viipyilevää, ja jokaisella pienelläkin säikeellä on merkityksensä. Kirjojen
pohjavire on surumielinen, mutta juuri se tekee tarinoista sanoinkuvaamattoman
koskettavia. Olisi mahdotonta suositella vain toista teoksista, sillä molemmat
ovat hienoja taidonnäytteitä omalla tavallaan ja siksi lukijansa ansainneet. Ilkka
Rekiaron suomennosjälki ei ole pelkästään viimeisen päälle hiottua, vaan
valovoimainen ilmaisu koskettaa siinä missä tarinoiden ihmiskohtalotkin. Pakko
kuitenkin sanoa pieni varoituksen sananen Butcher’s Crossingista: sekä
takakannessa että esipuheessa paljastetaan tarinan keskeinen käännekohta, joten
ne kannattaa lukea vasta aivan lopuksi.
Sivuvaikutus: Tarinat ovat niin hienoja, että kirjoja ei tee mieli hypistellä vaan rutistaa.