Siitä lähtien kun jotakuinkin viiden vanhana matkustin äidin kanssa silloiseen Neuvostoliittoon ja vietimme yhden illan Moskovan sirkuksessa, akrobaattien, klovnien, kesytettyjen villieläinten ynnä muiden omituisten otusten kiertävä koti on tarkoittanut minulle jotain todella taianomaista. Tosin Moskovan-kokemuksen jälkeen mikään toinen sirkus ei sykähdyttänyt samalla tavoin – ei ennen kuin luin kirjan Vettä elefanteille (suomennos Anna-Maija Viitasen). Tarinaa ahmiessa lapsena koettu sirkuselämys heräsi uudelleen eloon. Kirja on pysäyttävän kiehtova kuvaus sirkusyhteisön elämästä 1930-luvun Yhdysvalloissa, hengästyttävä seikkailu ja tunteiden trapetsi. Ja mikä hämmästyttävintä, myös kirjasta tehdyssä elokuvassa on samaa lumovoimaa. Lämpimästi suosittelen siis kumpaistakin, samoin Sara Gruenin muuhun tuotantoon tutustumista!
Sivuvaikutus: Kuvittelee elävänsä sirkusyhteisössä, vaikkei osaa jongleerata, ja pellenkin tekee itsestään vain joskus tahtomattaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti